Kuten otsikko kuuluu olen juuri saanut valmiiksi kirjoitelman kestävästä kehityksestä. Tarkoitus oli lukea neljä provosoivaa artikkelia ja jauhaa sitten niistä. En tiedä provosoiduinko tarpeeksi. No samapa tuo, seminaari on tunnin päästä ja sitten on tämä osio kurssia suoritettu.

En ole ehtinyt tässä vähään aikaan (hehe) päivittelemään kun on ollu kaikkea. Iso-G oli täällä ja muutenkin ollu yleistä sähläystä. Juttelimme eilen ja kerroin tuosta kirjoitushommasta, ja vedin loistavan aasinsillan från miljöförhållanden till förhållanden ja kysyin, että vieläkö ehditään näkemään ennen kuin sen työt taas kutsuvat. Sovittiin että menen sinne ens viikolla. Nyt ei pysty, kun ensi maanantaina on tentti, eikä siitä luvusta tunnetusti tule mitään sen luona.

Pitää vissiin jotaki kertoa viime viikosta.. K:lla oli kaveri käymässä ja piti sitten yrittää näyttää, ettei me olla ihan tylsää porukkaa. :) Torstaina käytiin Gula Villanissa brasilialaisissa bileissä, missä oli sikahauskaa. (Surullista sinänsä että K:n kaveri sammahti jo alkuillasta, eikä ollut mukana bileissä. Ei näytä puolalaiset hallitsevan kestävää kehitystä juomapuuhissa.) Siellä bileissä oli siis reilusti eli runsaasti brasilialaisia.. ei mitään pahan näköstä sakkia.

Mitäs muuta.. juu, yhtenä päivänä tämä K:n kaveri M oli oppinut sanomaan ruotsiksi slicka fitta, mitä se toisteli innoissaan, mikä oli aika huvittavaa ottaen huomioon, että tämä M on 30-vuotias. Se oli vähän niin kun lapsi, joka on just oppinut tuhman sanan jota pitää sitten testata käytännössä. Kysyin siltä, että saanko sen kameralla otettuja kuvia sieltä brassibileistä niin se sano, että no jos maksan tai "slickar fitta". Vastasin että pitää miettiä asiaa. Koko tämä keskustelu sai E:n punastelemaan. On se kyllä puhtoinen jos tollasesta nolostuu. Se muutenkin yritti moralisoida mulle kun muisteltiin bileissä tapahtuneita juttuja tyyliiin: " onko tuo kaikki mitä muistat?" Kun hänhän ei juo. Eikä siinä musta ole mitään ihmeellistä, mutta ei musta ole tyylikästä moralisoida muita, varsinkaan kun ei ole mitään moralisoitavaa. Join bileissä yhden oluen, kun oli niin hauskaa, ettei ollu tarvetta enempään. Niin kerta!

Pahoittelen, etten nyt ehdi tarkistamaan. Sulje kirjoitus- ja pilkkuvirheiltä silmäsi, niin minäkin teen. No niin, sinne seminaariin suuntaan tästä nyt.